Raporttia
Paljon on aikaa kulunut edellisestä kirjoituksesta.
Paljon on myös tapahtumia ja mitä muutakaan kuin kiireitä kiireen perään.
Koirien kanssa perusarki on nyt ollut: Paljon pesemistä, kevättä rinnassa ja aktiviteettiä.
Lauman järjedtys pysynyt hyvin kasassa ja Lucalle rohkeutta saatu yksilö kontakteissa.
Koko trio voi hyvin ja erityisen virkeästi.
Näyttelyt jotenkaan ei jaksa nyt kiinnostaa, vaikka kuvittelin niin tapahtuvan alkuvuodesta.
Muihin harrasteisiin kuten mejä, ei aikataulullisesti tunnu sopivan.
Olisi ollut mukava kurssikin tiedossa, mutta muuta menoa pukkaa.
Kuitenkaan harrastamiset ei ole jäänyt mihinkään pois vaan uutta kujetta tulee ihan mielivaltaisesti.
Trio aina mukana.
Tänään extempore tytär lähti kaverin kanssa kuntoilualueelle, meille määrittelemättömään paikkaan.
Sovitusti he tekivät sovittuun paikkaan maahan merkin, mistä ovat lähteneet.
Kotoa otimme tyttären tekstiilin jota saisimme reitin välillä käyttää vainun vahvistamisessa.
Hajurako oli tuore. N.15min.
Sovitusta kohdasta annoimme koirille merkin, mistä aloittaa etsintä.
Etenimme melko sekavasti ensimmäiset 300m kun tulimme siihen tulokseen, että nyt on hukka ja ei vainua alla.
Menimme takaisin lähtöpisteeseen.
Patu otti tarkanoloisen maavainun, jota seurasimme luottavaisesti n. 600m.
Kun meillä ei ollut käsitystä itsellämme missä tytöt oli niin soitin suunnan varmistumiseksi tyttärelle.
Suunta oli oikea.
Tästä kohdasta ilpo otti tarkanoloisen maavainun, josta jatkoimme n.400m löytäen tytöt.
Ulkoilumaasto oli hyvin vilkas: paljon toisia koiria ja juoksevia ihmisiä.
Tähän nähden keskittyminen oli huippuluokkaa koirilta.
Mennessä oli vain luotettava minne koira vie ja tulkittava vainuamista, että ollaanko jäljellä vai muilla hajuilla.
Maasto oli kangasmetsää ja havupolkuja.
Vesistöäkin sekä paljon hajuärsykkeitä.
Matkalla annoimme tekstiileillä varmuutta kun vaikutti hapuavammalle työskentelylle.
Oli aivan mahtava fiilis kun tytöt löytyi.
Teimme vielä ohjaaja vaihdokset, jotta hauskaksi osoittautunut leikkimielinen etsintä olisi molemminpuolista.
Tytöt otti vanhemman kaksikon ja me aikuiset lähdimme lucan kanssa omille teille.
Tyttärien kokemattomuuden vuoksi, jätimme merkkejä havunneulasten peittämiin polkuihin viivoilla.
Kuitenkin oli koirat lähteneet takaisin alkupaikkaa päin, missä autokin oli.
Täten palautus ja lopulta kaksikko parivaljakko löyti meidätkin.
Kokemuksena upea ja antoisa tempaus.
Jatkossa koitamme yksi koira kertanaan ja vanhempaa vainujälkeä.
Lucaa oli hyvin vaikea tulkita kun hän käyttää tuoreilla jäljillä ilmavainua.
Kuten aikaisemmin tyttöjen kanssa sovimme, että navigaattoria hyödyntäen 1km vaihtelevaa maastoa oli hyvä matka opiskelulle.
Kyllä nämä sankarit taitaa omansa löytää... Mutta kun kadonneita on alituiseen jossakin niin vieraasta hajusta ei niin vielä tiedäkkään.
Tällä saralla olisi siinä vaiheessa vankka yhteistyö taito: Vainun tulkinnallisuudenkin vuoksi.
On tiedettävä/tunnettava koiransa elkeet ja eleet maastossa sen tarkoituksenmukaisuudessaan.